Hyväntekeväisyyttä | Sukevansulttaani.fi

11.4.-10.5.2024

EN

Sukevan Sulttaanin uusin tempaus suuntautuu Eurooppaan.

Mika Hujasen eli Sukevan Sulttaanin viime kesäinen juoksutempaus Helsingistä Nuorgamiin saa jatkoa kun katseet suunnataan kohti Eurooppaa. Sukevan Sulttaanin tavoitteena on juosta 30 päivän aikana 30 maratonia eli 42,2 km/päivä. Maratonit juostaan joka päivä eri Euroopan kaupungeissa. Pariisi tekee poikkeuksen, jossa Sukevan Sulttaani juoksee kahtena peräkkäisenä päivänä. Toisena Pariisin päivänä kohteena on tulevan kesän olympialaisten maratonreitti.

EURO MARATHONS haaste alkaa Saksan Frankfurtista 11. huhtikuuta ja päättyy kuukauden kuluttua Suomeen Vieremä-Iisalmi maratoniin. Kuukauden kiertueella maratonit juostaan kahdeksassa eri maassa. Saksan ja Suomen lisäksi kohteina ovat Belgia, Hollanti, Ranska, Italia, Sveitsi ja Itävalta

Kiertueen paikkakunnat ja yhteistyökumppanit sekä kiertueelle lupautuneet kirittäjät ja kannustajat julkistetaan huhtikuussa kiertueen lähtöviikolla. Tässäkin tapahtumassa hyväntekeväisyys kulkee käsi kädessä juoksun kanssa. Tavoitteena on jälleen kerätä lasten ja nuorten liikunnalle varoja, sekä liikuntavälineitä jaettavaksi.

11-huhtik.    Frankfurt    Saksa    

12-huhtik.    Bonn     Saksa    

13-huhtik.    Köln    Saksa    

14-huhtik.    Leverkusen    Saksa    

15-huhtik.    Dortmund    Saksa    

16-huhtik.    Nijmegen    Hollanti    

17-huhtik.    Eindhoven    Hollanti    

18-huhtik.    Antwerpen    Belgia    

19-huhtik.    Bryssel    Belgia    

20-huhtik.    Lille    Ranska    

21-huhtik.    Calais    Ranska    

22-huhtik.    Pariisi    Ranska    

23-huhtik.    Pariisi    Ranska    

24-huhtik.    Lyon    Ranska    

25-huhtik.    Nizza     Ranska    

26-huhtik.    Sanremo    Italia    

27-huhtik.    Torino     Italia    

28-huhtik.    Milano    Italia    

29-huhtik.    Gardajärvi    Italia    

30-huhtik.    Lugano    Sveitsi    

1-toukok.    Innsbruck    Itävalta    

2-toukok.    Salzburg    Itävalta    

3-toukok.    Thalgau    Itävalta    

4-toukok.    München    Saksa    

5-toukok.    Berliini    Saksa    

6-toukok.    Hampuri    Saksa    

7-toukok.    Travemunde – Helsinki    Itämeri    Laiva juoksumatto

8-toukok.    TBA    Suomi    

9-toukok.    TBA    Suomi    

10-toukok.    Vieremä – Iisalmi    Suomi    

Seuraa Mikan

touhuja

facebookissa!

EURO Marathons kumppanit

KESKIKOSKEN

LOMAMÖKIT

Hyväntekeväisyyttä, haasteita,

tempauksia ja tapahtumia.

Autetaan toinen toisiamme!